Amerikan ihmeita

Teknisen vian takia jarjestyneen bloggaustauon aikana olen pannut korvan taakse useammankin tarinoinninaiheen, joten tassa ennen uusien kertymista lyhyt selonteko muutamista suuren maailman kummallisuuksista.

Saatilan vaihtelu on taalla Yhdysvaltojen pohjoisosissakin yllattavan rajua. Vain pari viikkoa lumimyrskyn ja kahdenkymmenen asteen pakkasten jalkeen nousivat lampotilat plussalle ja nurmi paljastui hangen alta. Reilussa viikossa palattiin jalleen talven ihmemaahan kinoksineen ja pakkasineen (myonnettakoon kuitenkin, etteivat pakkaset nyt kovin kummoisiin lukemiin ole sittemmin kiristyneet).

Amerikkalaiset jos ketka pitavat huolen nuorisostaan! Yliopisto-opiskelijoidenkin liikenneturvallisuutta valvotaan kampuksella vallan ihmisvoimin. Vilkkaimpien jalankulkijaruuhkien aikana suojateita vahtivat huomiovareihin puetut CSO:t eli Campus Service Officerit. Kyseessa on kampuspoliisin opiskelijoista varvatty, mutta palkkaa nauttiva jatke. Kaikkiaan kampusta vartioi neljantoista varsinaisen poliisin ja neljantoista CSO:n osasto. Naiden lisaksi itse kaupungilla on oma, n. 30 poliisin laitoksensa.

Asuntolat ovat kurjia paikkoja, ellei ela myohastynytta murrosikaansa. Teoriassa hiljaisuus laskeutuu asuntoloihin viikolla klo 22, kaytannossa ilman korvatulppia paasee nukkumaan neljan-viiden valilla. Aaneneristyksellisilta ominaisuuksiltaan asuntoloiden rakenteet vastaavat tukevaa kartonkia. Onneksi paikalliset sekatavarakaupat ovat melko hyvin varustautuneet palvelemaan unta kaipaavia opiskelijarukkia.

Keltasiniset monikayttotulpat ovat tehokkaat mutta kovamuovisten varsiensa takia nukkumiseen soveltumattomat - opiskelutarkoituksia ne palvelevat kuitenkin mainiosti. Violetteja vaahtotulppia taas saa ostaa tukkupusseissa ja pehmoisuutensa ansiosta ne paassa pystyy myos nukkumaan. Valitettavasti tulppien ahkera kaytto kiihdyttaa korvakaytavan bakteeritoiminnan huippuunsa, mutta ei hataa! Tukkoiset korvat avaa luentoja varten Clinere-korvankaapimilla!

Meluisuutensa lisaksi takalaiset opiskelijat ottavat myos kaiken ilon irti siivoojista ja elavat yhteisissa tiloissa kuin siat pellossa. Hyvan maun rajoissa pysyakseni en esita valokuvamateriaalia kerroksessa ja etenkin sen pesutiloissa tapahtuvista hirveyksista. Sanallisesti kuvailtakoon, etta jos kaikki kolme WC-eriota ovat kayttokelpoisessa kunnossa, siivojan kaynnista ei ole vierahtanut kovinkaan montaa tuntia. Yleista tuntuu olevan mm. jattaa pytyt yksinkertaisesti vetamatta; luovemmat pahantekijat tukkivat ne tai hatapaisyyksissaan pudottavat lastinsa ohi maalista.

Lavuaarit ovat (nimenomaisista kieltotauluista huolimatta) usein valtavien ruoantahdekasojen tai purukumien tukkimia. WC-paperia, kaytettya tai ei, kylvetaan melko estottomasti pitkin pesutilojen lattioita. Kaytavien juomalahteita kaytetaan yleisesti sylkykuppeina (seurasin eraan erityisen sitkean klimpin kuivumista jopa usean paivan ajan). Hissien lattiat lainehtivat pulloja ja karkkipapereita, puoliksi syotyja jaateloita loytyy taman tasta lantattyna kopin kattoon ja/tai seinille. Parran- tai muun kehokarvoituksen ajelun lopputuote yleensa sirotellaan lattialle tai lavuaarien reunoille, siisteimmat tuntuvat potkivan tukkonsa yhteen kekoon pesuhuoneen nurkkaan. Torstai-sunnuntai -valilla (ajoittain muulloinkin) pesutilojen hallitseva yleistuoksu on oksennuksen ja ulosteen sekainen kalmankatku.

Kaiken negatiivisuuden ohella kehaistakoon kuitenkin amerikkalaista, maireaa kohteliaisuutta. Parikymppisenakin olen ilmeisesti 'sir' - en ole viela paattanyt ovatko puhuttelijat tosissaan vaiko vain pilkallisia. Kaiken muun ankean ohella olen kuitenkin pitanyt itseni tyytyvaisena ottamalla puhuttelumuodon kohteliaisuutena.

Tietoteknisia ongelmia

Reissussa voi sattua yllattavia asioita - tallaiseksi luen esimerkiksi tietokoneen rikkoutumisen. Yhdysvalloista tietenkin on turha odottaa loytavansa suomalaisella nappaimistolla varustettua laitetta. Lyhykaisyydessaan siis, muutamat ylapilkuilla varustetut kirjaimet jaanevat tulevaisuudessa merkinnoistani uupumaan. Lisahuomautuksena muille matkalaisille: pitakaa koneestanne huolta! Uuden koneen hankkiminen, tiedostojen kopioiminen vanhalta uudelle, uuteen koneeseen totutteleminen ja tarvittavien ohjelmien asentaminen seka asetusten mukauttaminen vievat aikaa ja ovat yhteisvaikutukseltaan melko stressaavia, varsinkin jos opiskelu on vahankaan riippuvainen tietotekniikasta.

Compaq Presario CQ56, 340 dollaria. Naytosta tipahti 1,6", prosessoreiden maara puolittui ja nappaimistosta tipahtivat skandit.

Lootat ja seinät

Jokavuotinen Boxes and Walls -tapahtuma kuului erään kurssin kautta pakollisena ohjelmaani. Kyseessä oli ja on siis eräänlainen suvaitsevaisuuskasvatuksellinen rastirata, jossa pääsee kokeilemaan millaista on olla erilainen ja kiusattu. Ohjelmanumeroihin kuului mm. pyörätuolilla sompailu pehmeässä sorassa ja erilaisten näppäryystehtävien suorittaminen sokkona. Toisessa huoneessa taas osallistujat pääsivät leikkimään afrikkalais-amerikkalaiseen vähemmistöön kuuluvaa luentotilanteessa.

Rehellisyyden nimissä suoritus oli kerrassaan absurdi ja ylilyövyydessään naurettava. Pyörätuoliseikkailun ajan rastihenkilöstö pilkkasi ja hoputti, luentosimulaatiossa taas näyttelijät esittivät kovaan ääneen rasistisia huomautuksia ja raahasivat jakkaransa kauemmaksi meistä "syrjityistä". Vaikka varmasti näinkin räikeää öykkäröintiä tapahtuu oikeassakin elämässä, oli minun vaikea ottaa tapahtumaa tosissani.

Ilmeisesti joillekin se oli helpompaa: tapahtuman alussa sovittiin "turvasana" jota huutamalla pääsi pakoon tilanteesta, jos se kävi liian ahdistavaksi. Ja toden totta, radan jälkeen käytävillä näkyi järkytyksestä (?) itkeviä ja toisiaan halailevia opiskelijoita. Omasta mielestäni kolme tuntia ahmaisseeksi leikkiradaksi tapahtuma oli soveliaampi lähinnä rippikouluikäisille.

Perjantai-illan kalapaahto

Wisconsinissa on olemassa perinne nimeltä "Friday night fish fry", kirjaimellisesti siis perjantai-illan kalapaisto, -paahto, tai muu vastaava toimitus. Alunperin kristillisestä perinteestä juontavan tavan mukaan lihan syöminen oli pannassa perjantaisin ja sen sijaan paikalliset pitkään pitäytyivätkin kalassa. Tapa kehittyi käytänteeksi, jossa alueen asukkaat käyvät perjantai-iltaisin suomalaisia keskikaljakapakoita vastaavissa putiikeissa syömässä uppopaistettua kalaa.

Pääsin kokemaan (valitettavasti hiipuvan) perinteen Juddien seurassa. Heidän mukaansa jäljellä olevat, perinteiset perjantain kalailtoja järjestävät ravintolat ovat yleensä keskellä ei-mitään, "More of a destination than just a restaurant" - pikemminkin matkailukohde kuin pelkkä ravintola. Myös tämä kapakka oli keskellä uneliasta maalaismaisemaa, mutta silti ääriään myöten täynnä asiakkaita.

Laitos oli jaettu kahtia ravintola- ja baariosiin. Väenpaljoudesta johtuen minä ja Juddit jouduimme odottelemaan lähes tunnin ahtaan kapakan puolella, ennen kuin edes pääsimme istahtamaan pöytään. Tänä aikana saimme kuitenkin napostella, jälleen uppopaistettuja, alkupaloja ja jutella tovin täkäläisestä mökkeily- ja metsästyskulttuurista, jotka molemmat tuntuvat muistuttavan jossain määrin suomalaisia vastakappaleitaan. Ravintolan omistajapariskunnan iäkäs rouva myös piipahteli tämän tästä huolehtimassa viihtyvyydestämme ja vaihtamassa muutaman sanasen.

Itse ruoka oli melko yllätyksetöntä, mutta maukasta ja täyttävää. Leivitetyt ja öljyssä kiehautetut turskapalat muistuttivat lähinnä suuria ja erityisen rasvaisia kalapuikkoja. Annokseen kuului myös ranskanperunat ja pieni annos kaalisalaattia, kaupantekijäisiksi pöytään oli katettu myös vadillinen valmiiksi voideltuja ranskanleivän viipaleita. Perinteisesti kalailloissa kuulemma syödään kuitenkin, jokseenkin yllättäen, ruisleipää!

We don't need no water

Ja kuinka ollakaan, Wells Westissä paloi jälleen noin puolenyön aikoihin. Kuten viimeksikin, summerit huusivat ja opiskelijat ryntäsivät päätä pahkaa ulkona riehuvaan lumimyräkkään. Vaikka tulipalo onkin vakava asia, katsoin voivani tuhlata muutaman sekunnin pukeutumalla ennen pihalle säntäämistä. Valinta oli hyvä ja vielä paremmalta se tuntui kun katseli puolisääriseen lumeen kaatuilevia, paljasjalkaisia ja alusasuissaan toikkaroivia amerikkalaisia. Varsinkin naisopiskelijat pitivät myös tilanteeseen sopivaa ääntä, joka teki tärykalvoista tehokkaammin selvää kuin varsinainen varoitussummeri.

Kaiken kukkuraksi asialla vaikuttaisi olleen sama kerros kuin edelliselläkin kerralla. Takaisin asuntolaan päästessämme oli alakerrassa vielä ryhmä palomiehiä. Ohikulkiessani kuulin heidän juttelevan silmiään pyöritellen, että jokohan huomenna joutuvat taas palaamaan paikalle. Toivon että arvaus meni pieleen, mutta pelkään pahoin joutuvani pettymään.

Lunta tupaan ja porstuaan

Yhdysvaltojen keskiosia riepottelee parhaillaan melkoisilla korostesanoilla paisuteltu lumimyräkkä. Seuraamuksena mm. oppilaitokset ovat sulkeneet ovensa muutamaksi päiväksi. Joutessani kävin hieman kapsahtelemassa pitkin kyliä ja kuvailemassa muutaman otoksen. Samalla otin kontaktia täkäläiseen a/v-laitteistoon ja editointivälineisiin, jotka tosin tuntuvat häviävän Jyväskylän vastaaville. Valokuvaus tapahtuu Kodak EasyShare C913 -pokkarilla, liikkuva kuva tallennetaan PureDigitalin Flip-minivideokameralla ja äänileikkeet purkitetaan ZOOM H2:lla. Editointiohjelmia yliopistolla ei ole edes tarjota, joten suurin osa luokasta joutuu tyytymään Windows Movie Makeriin.