We don't need no water

Ja kuinka ollakaan, Wells Westissä paloi jälleen noin puolenyön aikoihin. Kuten viimeksikin, summerit huusivat ja opiskelijat ryntäsivät päätä pahkaa ulkona riehuvaan lumimyräkkään. Vaikka tulipalo onkin vakava asia, katsoin voivani tuhlata muutaman sekunnin pukeutumalla ennen pihalle säntäämistä. Valinta oli hyvä ja vielä paremmalta se tuntui kun katseli puolisääriseen lumeen kaatuilevia, paljasjalkaisia ja alusasuissaan toikkaroivia amerikkalaisia. Varsinkin naisopiskelijat pitivät myös tilanteeseen sopivaa ääntä, joka teki tärykalvoista tehokkaammin selvää kuin varsinainen varoitussummeri.

Kaiken kukkuraksi asialla vaikuttaisi olleen sama kerros kuin edelliselläkin kerralla. Takaisin asuntolaan päästessämme oli alakerrassa vielä ryhmä palomiehiä. Ohikulkiessani kuulin heidän juttelevan silmiään pyöritellen, että jokohan huomenna joutuvat taas palaamaan paikalle. Toivon että arvaus meni pieleen, mutta pelkään pahoin joutuvani pettymään.