Wisconsinissa on olemassa perinne nimeltä "Friday night fish fry", kirjaimellisesti siis perjantai-illan kalapaisto, -paahto, tai muu vastaava toimitus. Alunperin kristillisestä perinteestä juontavan tavan mukaan lihan syöminen oli pannassa perjantaisin ja sen sijaan paikalliset pitkään pitäytyivätkin kalassa. Tapa kehittyi käytänteeksi, jossa alueen asukkaat käyvät perjantai-iltaisin suomalaisia keskikaljakapakoita vastaavissa putiikeissa syömässä uppopaistettua kalaa.
Pääsin kokemaan (valitettavasti hiipuvan) perinteen Juddien seurassa. Heidän mukaansa jäljellä olevat, perinteiset perjantain kalailtoja järjestävät ravintolat ovat yleensä keskellä ei-mitään, "More of a destination than just a restaurant" - pikemminkin matkailukohde kuin pelkkä ravintola. Myös tämä kapakka oli keskellä uneliasta maalaismaisemaa, mutta silti ääriään myöten täynnä asiakkaita.
Laitos oli jaettu kahtia ravintola- ja baariosiin. Väenpaljoudesta johtuen minä ja Juddit jouduimme odottelemaan lähes tunnin ahtaan kapakan puolella, ennen kuin edes pääsimme istahtamaan pöytään. Tänä aikana saimme kuitenkin napostella, jälleen uppopaistettuja, alkupaloja ja jutella tovin täkäläisestä mökkeily- ja metsästyskulttuurista, jotka molemmat tuntuvat muistuttavan jossain määrin suomalaisia vastakappaleitaan. Ravintolan omistajapariskunnan iäkäs rouva myös piipahteli tämän tästä huolehtimassa viihtyvyydestämme ja vaihtamassa muutaman sanasen.
Itse ruoka oli melko yllätyksetöntä, mutta maukasta ja täyttävää. Leivitetyt ja öljyssä kiehautetut turskapalat muistuttivat lähinnä suuria ja erityisen rasvaisia kalapuikkoja. Annokseen kuului myös ranskanperunat ja pieni annos kaalisalaattia, kaupantekijäisiksi pöytään oli katettu myös vadillinen valmiiksi voideltuja ranskanleivän viipaleita. Perinteisesti kalailloissa kuulemma syödään kuitenkin, jokseenkin yllättäen, ruisleipää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti