Eläimillä on reviirejä, joillain myös pesiä, mutta ihmisellä koteja. Kun ihminen vaihtaa maisemaa, pitää hänen kotiutua. Kun ihmiseläin tarpeeksi kauan kotiutuu, alkaa kyseinen maailmankolkka tuntua ja näyttää kodilta. On omia tavaroita ja jos nyt ei mieluinen, niin ainakin totuttu ympäristö. Tuntuu vaikealta edes ajatella asuvansa jossain muualla ja muualla ollessa iskee koti-ikävä.
Vaihto-opiskeluaika on kinkkinen tapaus. Aika on yleensä sen verran pitkä, että kotiutua pitää, mutta ei liiaksi - muuten ei viitsi enää palata. Jonkinlainen tilapäinen kotiutuminen on kuitenkin välttämätöntä, ettei elo ja olo vallan sietämättömäksi kävisi.
Kotiutuminen alkaa onneksi melko vaivattomasti ja lähes huomaamatta. Tyhjä, vankisellimäinen huonekin alkaa tuntua kotoisammalta, kun saa vähän omaisuutensa purettua matkalaukuista ja muista pussukoista. Myös naapurustossa liikuskeleminen rauhoittaa kovasti mieltä - ulkona ei olekaan enää koko suuri maailma, vaan kortteleita, katuja, taloja ja ihmisiä. Ajatuksin hallittavissa olevia yksiköitä.
Wisconsinin yliopiston asuntolaan kotiutuminen vaatii matkalaiselta myös muutamia hankintoja, sillä asunnot ovat jokseenkin askeettisia tekeleitä. Majapaikakseni saamastani (ylellisen huonetoverittomasta) kopista löytyi patjallinen sänky, sekä kolhuiset pöytä ja lipasto. Ikkunoissa sentään oli pimennysverhot putiikin puolesta, mutta lakanat, tyynyt sekä peitot tuli jokaisen hankkia itse paikan päältä, ellei petivaatteita ollut raahannut kotimaastaan saakka.
Paikallisessa halpahallissa, Wal-Martissa tyynyt kustansivat kuutisen dollaria kappale, peiton ja tyynyliinan yhdistelmä köyhdytti asiakasta nelisenkymmentä dollaria ja aluslakanan sai omakseen reilulla kympillä. Varoituksen sananen kuitenkin: halvimmat lakanat, kuten ostamani, ovat 40% polyesteriä. Tekele vaikuttaa siltä, että se hyvinkin saattaisi pitää vettä. Rätti myös tuntuu inhottavalta ja kehittää muoviin suojatun patjan kanssa melkoisen määrän staattista sähköä. Joten hyvät ihmiset! Panostakaa lakanoihinne, ne pelastavat unenne.
Mitä itse Whitewaterin taajamaan sekä kampusalueeseen tutustumiseen tulee, on kartta välttämättömyys. Näitä harvinaisia otuksia kasvaa lähinnä paikallisen vaihtokoordinaattorin toimistossa - muualta niitä vaikuttaisi olevan turha kalastella. Itse taajama on sentään kohtalaisen selkeä ja pienipiirteinen, mutta kampuksen elementtitehtaalta revityt, keskitysleirinharmaat kolossit ovat melko vaikeita erottaa toisistaan. Myös selvän peruskaavan puuttuminen vaikeuttaa alueella suunnistamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti